Sibbe Live!: Bel Canto – sonaatteja ja oopperaa
25.11.2026 19:00 – 20:00
Peruslippu 20€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Eläkeläinen, opiskelija, lapsi, työtön 15€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Harri Sippel, alttoviulu, Pasi Helin, piano
Ohjelma
Johann Nepomuk Hummel (1778–1873)
Sonaatti alttoviululle ja pianolle op. 5 nro 3
I. Allegro moderato
II. Adagio cantabile
III. Rondo. Allegro con moto
Luukas Hiltunen (s. 1996)
Sonaatti alttoviululle ja pianolle ’Lyyrinen’ ( kantaesitys)
I. Andante
II. Vivo
III. Moderato
Henry Vieuxtemps (1820–1881)
Capriccio sooloalttoviululle op. 55 ’Hommage á Paganini’
Gaetano Donizetti (1797–1848)
Marien aaria ’Il faut partir’ oopperasta Rykmentin tytär
Félicien David / H. Vieuxtemps (1810–1876)
Hymne á la Nuit sinfonisesta oodista ’Le Désert’
Vincenzo Bellini (1801–1835)
Norman aaria ’Casta diva’ oopperasta Norma
Bel canto – sonaatteja ja oopperaa
Bel canto [kaunis laulu] kuvailee terminä varsinkin italialaisessa oopperassa kukoistanutta laulutyyliä, joka korostaa mahdollisimman kaunista äänensävyä. Harri ja Pasi haluavat ymmärtää bel canto-käsitteen kuitenkin laajemmin, ajattomana luonnonmukaisen soinnin symbolina. Yhteisen sointi-ihanteen alkuperälle saattaa löytyä selitys molempien instrumentalistien ’laulullisesta’ taustasta: Harrin lähes parinkymmenen kesän työrupeamasta Savonlinnan oopperajuhlaorkesterin soittajana maailman upeimpien oopperateosten parissa ja Pasin pitkäaikaisesta toiminnasta klassisen laulun opiskelijoiden pianistina sekä lied-opettajana.
Konsertin taiteilijat ovat erittäin mielissään saadessaan kantaesittää tässä konsertissa uuden suomalaisen musiikkiteoksen, Luukas Hiltusen sonaatin alttoviululle ja pianolle!
Luukasta luonnehditaan säveltäjänä emotionaaliseksi ja intensiiviseksi uusromantikoksi, joka yhdistää perinnettä moderniin mielikuvitusta ruokkivassa musiikissaan.
Kumpaisenkin, sekä Harrin että Luukaksen, musiikillinen taival on alkanut Pohjois-Kymen musiikkiopistosta Kouvolasta ja sen lisäksi heitä yhdistää rakkaus alttoviuluun; onhan se myös Luukaksen soitin.
”Tilatessani Luukakselta uuden alttoviulusonaatin esitin musiikillisten seikkojen lisäksi toiveen siitä, että hän huomioisi teosta säveltäessään sen sopivuuden myös alttoviuluopiskelijoiden soittotutkintojen ohjelmistoon. Tähän tarkoitukseen sopivien suomalaisten sonaattien määrä on valitettavan vähäinen”, toteaa Harri.
Johann Nepomuk Hummelin (1778-1873) sonaatin valoisan sävelkielen voidaan katsoa edustavan myös oikein hyvin bel cantoa! W.A. Mozart hyväksyi Hummelin, musikaalisen ihmelapsen, lämpimästi oppilaakseen tämän ollessa vasta kahdeksanvuotias. Hummelin sonaatti onkin Mozartin vaikutuksesta yksi harvoista puhtaasti wieniläisklassiseen tyyliin sävelletyistä sonaateista alttoviululle ja pianolle. Viehättävästi laulava, elämänmyönteinen sonaatti todistaa piano-osuudessaan kaunopuheisesti Hummelin virtuositeetista yhtenä aikansa kuuluisimpana pianistina.
Luukas Hiltunen (1996- ) kuvailee alkukesällä 2026 valmistunutta lyyristä sonaattiaan alttoviululle ja pianolle näin: sonaattini ensimmäinen andante-osa käynnistyy alttoviulun esittämällä kansanlaulun omaisella, yksinkertaisella teemalla. Alttoviulu ja piano käyvät herkkää keskustelua osan pidättyväisessä ja melankolisessa kudoksessa. Tunnelma on odottava ja salaperäinen. Voimakkaita huipennuksia on kolme, joista viimeinen on ohikiitävyydessään huomaamaton. Osan päätös on kolkko: musiikki päättyy sävellajittomasti kvintille, häipyen fermaatilla kuulumattomiin.
Toista vivo-osaa voisi luonnehtia scherzoksi, sillä se sisältää leikkisten kokonaisuuksien keskellä trio -taitteen ja päättyy musiikillisen materiaalin kokoavaan lyhyeen codettaan. Osassa on huoletonta ja soljuvaa elämänmyönteisyyttä, johon ainoastaan trio-jakson syvissä vesissä möyryävä piano heittää hetkellisen varjonsa.
Sonaatin kolmannesta osasta juontuu teoksen lisänimi ’Lyyrinen’. Osan puolivälin tienoilla alttoviulu esittää pitkälinjaisen temaattisen kokonaisuuden taustanaan pianon hiljainen, staattinen kudos, joka on kuin huuto pimeydestä. Tämä alttoviulun tekstuurin ihmismäisyys yhdessä kokonaisuuden tarinallisuuden kanssa tekee osasta oopperamaisen. Lopussa ympyrä sulkeutuu sonaatin aloittaneen teeman soidessa hiljaisesti duurissa. Avoimeksi jää, merkitseekö tämä loppua vai jotain täysin uutta.
Henry Vieuxtemps’n (1820-1881) sooloalttoviulle säveltämän Capriccion op. 55 johdattamana soljutaan todellisen bel canton tunnelmiin. Vieuxtemps, belgialainen säveltäjä, oli todellinen viuluvirtuoosi, aikansa tunnetuimpiin kuuluva ranskalais-belgialaisen viulukoulun kasvatti. Hän pyrki sävellyksissään yhdistämään virtuoosisuuden ja syvällisen musiikillisen ilmaisun. Kunnianosoitukseksi viuluvelho Niccolo Paganinille osoitettu Capriccio yhdistää teknistä virtuositeettia, romanttista ekspressiivisyyttä ja intensiivistä musiikillista ilmaisua.
Gaetano Donizettin (1797-1848) oopperassa Rykmentin tytär ranskalaisen rykmentin suojissa sotilaiden kasvattama Marie joutuu kuuluisassa bel canto-aariassaan Il faut partir (Minun täytyy mennä!) surullisena jättämään hyvästit syvästi rakastamalleen yhteisölle ja mikä pahinta, myös rakastetulleen Toniolle.
Felicien Davidin (1810-1876) sinfonisen oodin tenoriaariassa Hymne á la Nuit kuvitteellinen itämään matkaaja kohottaa meditatiivisen hymnin autiomaan yön taianomaiselle kauneudelle. Tämän aarian melodinen kauneus on inspiroinut säveltäjä Henri Vieuxtemps’ta kirjoittamaan siitä virtuoosimaisen transkription alttoviululle ja pianolle.
Vincenzo Bellini (1810-1835) oli lyyrisen oopperan mestari ja italialaisen bel canton lipunkantaja. Ooppera Norma lienee hänen vahvin musiikkidraamansa. Oopperan tunnetuin numero on Casta diva (Tahraton jumalatar), jossa druiditemppelin ylipapitar Norma rukoilee epätoivossaan jumalilta salaisen rakkauden kohteensa roomalaisen Pollionen paluuta takaisin luokseen.
Kuvassa vasemmalta: Harri Sippel, Luukas Hiltunen, Pasi Helin