Japanilainen Sibelius-runoilija Aoi Ikame ja Sibelius-museon merkitys
17.06.2026
Tällä kertaa blogitekstin on laatinut vieraileva kirjoittaja. Lasse Lehtonen on Aasian tutkimuksen ja musiikkitieteen dosentti, jonka teos Sibelius Japanissa (SKS, 2026) käsittelee Sibeliuksen musiikin vastaanottoa ja asemaa Japanissa. Tässä kirjoituksessa esiintyvät suomennokset ovat kirjoittajan.
Tein muutama vuosi sitten arkistotutkimusta Sibelius-museon Japaniin liittyvien materiaalien parissa, kun käsiini osui kiinnostava kirja, japanilaisen Aoi Ikamen (1960–1977) runo- ja esseekokoelma Paikka jossa olin (Moto ita tokoro).
Hämmästyin aluksi kaunokirjallisen teoksen sisältymistä kokoelmaan, mutta yhteys Sibeliukseen paljastui heti sisällysluettelosta: Ikamen kirjaan sisältyy 11 Sibeliuksen teoksille kirjoitettua runoa, jotka on järjestetty ”Sibelius-oodien” sarjaksi. Tällaisenaan ne suorastaan pistävät silmään teoksen sisällyksessä, sillä Ikamen muut runot käsittelevät universaaleja teemoja, kuten nuoruutta, itseyttä, taiteita, surua ja ajan kulua.
Miten tähän joukkoon oli siis päätynyt Sibelius?
**
Kävi ilmi, että Aoi Ikamen tarina on itse asiassa varsin traaginen. Taiteellisesti lahjakas nuori nainen kärsi vakavasta masennuksesta, jonka synkimmissä myrskyissä länsimainen taidemusiikki oli yksi tärkeimmistä harrastuksista. Ikamen elämä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän päätti 17-vuotiaana itse poistua tästä maailmasta.
Ikamen runojen, novellien ja muiden tekstien olemassaolo tuli yllätyksenä hänen vanhemmilleen, jotka löysivät kirjoitukset tyttärensä kuoleman jälkeen. He päättivät toimittaa ja julkaista löytämänsä kirjoitukset.
Ikamen kukin Sibelius-oodi on omistettu säveltäjän yksittäiselle orkesteriteokselle siten, että ne leikkaavat läpi koko tuotannon nuoruuden kansallisromantiikasta loppupään muotomodernismiin. Omat runonsa ovat saaneet esimerkiksi useampi sinfonia ja sinfoninen runo, Finlandia ja Valse Triste.
Ikame lähestyy Sibeliusta hämmästyttävän erilaisista näkökulmista. Joissain runoissaan Ikame on jäljitellyt sävellystä ja sen teemoja, toisissa hän on pikemminkin kirjoittanut kokemuksiaan ja mielikuviaan runoudeksi. Finlandiasta kirjoitettu runo (1976) esimerkiksi rinnastuu vahvalta rytmisyydeltään Sibeliuksen sävellykseen. Runon alkua voi tulkita yhtä lailla nuoren, nousevan Suomen kuin vaikkapa paikkaansa maailmassa etsivän nuoren ihmisenkin näkökulmasta:
Te ette tiedä!
Ette sitä, että me olemme nuoria
Te ette tiedä!
Ette sitä, että meillä on totuus käsissämme
Me emme vaikene tottumuksesta –
me nousemme nyt
Viimein näemme jalkamme,
omat jalkamme, joilla seisomme
Tapiolasta laadittu runo (1976) puolestaan liittää aiheen käsittelyn kalevalaiseen metsään sen sijaan, että runo jäljittelisi muodoltaan Tapiolaa:
Metsän jumala! Kanneltasi syleillen
käännät puoleeni silmäsi, joista heijastuu kaukainen järvi
ja palaat takaisin metsääsi.
Ystäväni! Katso, kuinka paljon
hän onkaan meille antanut:
metsän hämäriin piirtyneet urat,
syvällä metsän siimeksessä laulavat Pohjolan tyttäret,
Sammon, joka ammentaa rajattoman onnen,
sekä muinaisten sankarien tanssit.
Katkelman jännite syntyy siitä, ettei lukija voi olla varma, onko teksti kirjoitettu metsän jumaluudesta vai Sibeliuksesta – vai ovatko nämä kaksi edes erotettavissa toisistaan. Vastaavaa leikittelyä sisältyy muihinkin runoihin.
**
Runoista on aistittavissa Ikamen syvä rakkaus Sibeliuksen musiikkiin, ja juuri tästä syystä kokoelma myös päätyi Sibelius-museolle. Ikamen runoihin jo tutustuttuani tein arkistotyötä ulkoministeriön arkistossa, josta löysin Suomen suurlähetystön ja Aoi Ikamen isän Arao Ikamen välisen kirjeenvaihdon.
Kävi ilmi, että Arao Ikamelle oli tärkeää saada tyttärensä teos museoon. Merkitys oli lähes hengellinen, kuten kirjeestä suurlähetystölle paljastuu: ”Vaimoni ja minä olemme onnellisia tietäessämme, että tyttäremme kirjoituksista koottu teos on lähellä mestari Sibeliusta, jota hän suuresti kunnioitti ollessaan tässä maailmassa.”
Ikamen tarina kertoo tietysti Sibeliuksen musiikin maailmanlaajuisesta vaikutuksesta ja Sibelius-museon merkityksestä ympäri maailmaa tunnettuna Sibelius-keskuksena. Ehkä kaikkein suurin arvo on kuitenkin siinä, että Ikamen runot puhuttelevat lukijaansa tavalla, joka avaa uusia näkökulmia Sibeliuksen musiikkiin. Ikamen runoissa tuntu Sibeliuksesta on siten kuin kulkenut takaisin Japanin kautta Suomeen.
3.6.2026 Lasse Lehtonen
Lainaukset:
Ikame, Aoi: Moto ita tokoro (Fukuoka: Ashi shobo, 1978).
Ulkoministeriön arkisto, Arao Ikamen kirje Teppo Takalalle 8.2.1979. Kotelo 7. Eid Musiikki, Taide, 1953–82.